Maitolobbarilla on (pinkkiä ja vaaleansinistä) asiaa

Edellinen blogikirjoitusprosessi ei valitettavasti lopettanut maitolobbausärtymystä, vaan yksi linkki on johtanut toiseen, kolmanteen ja neljänteen. Olisi edelleen aika monta pointtia joihin tarttua maidonkulutuksenedistämistahojen toiminnassa. Onhan se nyt oikeasti aika hämmentävää, miten jokin yksittäinen telintarviketuotannon ala harrastaa kouluissa vapaasti terveysmielikuvamainontaa, ja tähän propagoimiseen vielä käytetään verorahoja. 

Ylivoimaisesti pahinta vastaan tullutta propagandaa on ollut valtion rahoilla mahdollistettu maidon sukupuolittunut mielikuvapropagointi. Maito ja terveys ry. on tuottanut omat erilliset maidon terveysvaikutuksia erittelevät infovihkoset tytöille ja pojille. Miksi? Näemmä, koska maitoa markkinoidaan tytöille ja pojille eri kuvastolla ja argumenteilla, jotta molemmat sukupuolet saataisiin kuluttamaan sitä mahdollisimman paljon. Kuvitin jo edellisen maitopostauksen ko. lehdyköiden kansilla, mutten voinut olla erittelemättä niiden sisältöjäkin, sen verran hirvittävää kamaa löytyi kansien välistäkin.

Tiesittekö, että maito on hyvä osa painonhallintaa tytöille, mutta osana poikien ruokavaliota kasvattaa lihaksia? En minäkään. On se ihmeellistä, miten elintarvike kykenee tunnistamaan ihmiselimistön kromosomiparit ja muuttamaan vaikutuksiaan niiden perusteella. (Tosin maito kasvattaa vähän myös tyttöjen lihaksia, mutta lihasten kasvun muistutetaan tietystikin polttavan energiaa eli laihduttavan). 








Pojille kerrotaan, paljonko proteiinia maitotuotteet sisältävät, tytöille taas kerrotaan, että "maidossa ei ole turhia kaloreita " ja että "uusimman tutkimustiedon mukaan maito auttaa pitämään painon hallinnassa".Tyttöjä kehotetaan olemaan laihduttamatta ja olemaan tyytyväisiä itseensä, mutta silti jostain syystä vain tyttöjen vihkosessa annetaan laihdutusvinkkejä ja sen kuvituksena on päätetty käyttää (pinkkiä!) vaakaa ja mittanauhaa. On kyllä vaikea kuvitella typerämpää ja toimimattomampaa strategiaa saada joku ajattelemaan painoaan ja ulkonäköasioita vähemmän. Kuvituksessa tyttöjen ruoka näyttää myös terveellisemmältä kuin poikien miehekkäät lihapiirakat kolmella nakilla. Tyttöjen ruoka myös tarjoillaan pinkeistä kulhoista, kuinkas muuten. 

Tyttöjen lehtinen on pääasiallisesti vaaleanpunainen, poikien vaaleansininen. Sivuja on saman verran, mutta poikien sivuilla on huomattavasti vähemmän tekstiä. Sitä on myös ryyditetty "Hei, hetkinen" -tyylisillä huudahduksilla, joiden on ilmeisesti tarkoitus ylläpitää huonommalla keskittymiskyvyllä varustettujen poikien mielenkiintoa. Tytöiltä lukemisen oletetaan sujuvan ilman metahuutelua. Poikia käyttäytymiseen pyritään vaikuttamaan vetoamalla siihen, mitä miehet tekevät. ("Elääkö mies pelkillä kasviksilla?", "Mies juo maitoa" yms.). Mittanauhoista, pörrövaaoista ja lihaksiaan pullistelevien esiteinien kuvista on lopulta vaikeaa sanoa, kumpaa sukupuolta ne loukkaavat enemmän.

Ei liene vaikeaa arvata, kumman sukupuolen vihosta nämä ovat:

"Nälkähän ehtii hurjaksi, jos joka pakkauksen kohdalla jää tutkimaan rasva-, suola- tai lisäainepitoisuuksia. Kunnon ruoka ei kuitenkaan ole vaikea juttu."

"Älä tuijota liikaa ihannepainotaulukoihin. Ne eivät sovi kasvavalle nuorelle. Kaverin paino ei ole sinun ihannepainosi. Laihuus ei takaa onnea eikä pelkkä vaaka saa ohjata syömistäsi. Liikunnallisilla elämäntavoilla ja järkevällä syömisellä paino löytää parhaiten kohdalleen."

"Yksi asia on varma: papu ei kasva, jos lihaksia ei harjoiteta eikä niille anneta kunnon rakennusaineita. Proteiinia ei kannata popsia pillereinä tai jauhoina. Proteiineja saa kätevämmin lihasta, kalasta, broilerista, munista, maidosta, ja niistä pavuistakin. Maukkaampaa kuin pillerit, eikö?"

On varmasti aika kaukaa haettua haaveilua toivoa, että elintarvikelobbaus oikeasti korreloisi tuotteen eettisyyden ja ympäristöystävällisyyden kanssa. Tai että maataloustuotteiden mielikuvamarkkinointia tuettaisiin suhteessa niiden terveellisyyteen ja tarpeellisuuteen. Tai että elintarvikkeiden tuotanto ylipäätään korreloisi terveyssuositusten kanssa, eikä päin vastoin (Suomessahan juttu näyttää menevän niin päin, että niitä tuotteita, joita tuotetaan paljon mielikuvamarkkinoidaan terveellisinä).

Mutta jättäisitte edes naurettavat  ja asiaan millään tavalla liittymättömät typerät sukupuolistereotypiat väliin.

Puolueellisten lobbariyhdistysten lisäksi on huvittavaa huomata, miten näennäisen puolueettomat ravintosuosituksetkin suorastaan mainostavat maitoa. Yksi googlailun huvittavimpia ja ärsyttävimpiä sivulöydöksiä on ollut valtion ravitsemusneuvottelukunnan terveyssuositukset (joita siteerataan mm. Hesarissa), joiden mukaan "D-vitaminoidut maitovalmisteet ovat välttämättömiä riittävän D-vitamiinin saannin turvaamiseksi."  Välttämättömiä? Maitovalmisteet? Miksi jokin vitamiini tai muu tarpeellinen ravintoaine olisi välttämätöntä saada elimistöönsä elintarvikkeesta, joka ei sitä luontaisesti sisällä? Miksi se on lähtökohtaisesti parempi asia, että vitamiini sotketaan johonkin elintarvikkeeseen kuin että se nautitaan sellaisenaan? Mitään muuta D-vitamiininsaantilähdettä suosituksissa ei mainita. Jos esimerkiksi maitohappobakteerit katsottaisiin ihmiselle välttämättömiksi, neuvoisiko valtio nauttimaan ne välttämättä esimerkiksi gefilus-mehuna? Typerä ajatus, mutta kyse on ihan samasta asiasta. Tämä kertoo ehkä siitä, miten epäobjektiivisia ravintosuositukset pahimmillaan ovat.

(Tämä oli viimeinen maitovuodatus toistaiseksi, lupaan.)

AKT perseilee

Vaikka eletään vasta maaliskuuta, on vuoden Ei näin -palkinnon jakaminen jo varmaankin ihan turvallista. Sen verran reippaasti on Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT polkenut niitä oikeuksia, joiden puolustamiseksi se oikeastaan on olemassa.

Liiton viestintäpäällikkö Hilkka Ahde on kannellut esihenkilönsä, AKT:n puheenjohtaja Timo Rädyn epäasiallisesta käytöksestä. Myös poliisi tutkii kiusaamisväitettä. 

Mitä tehdään AKT:ssä?

Kantelun kohteena oleva puheenjohtaja kutsuu hallituksen koolle lyhyellä varoitusajalla päättämään siitä, voiko oletetun epäasiallisen käytöksen uhri jatkaa työssään ja päätyy irtisanomaan tämän, tietysti! Puheenjohtaja Räty äänesti myös itse; googlaamalla selvisi hallituksen koon olevan sama kuin annettujen äänten määrä (tällaisia detaljeja olisi kiva muuten löytää itse jutuistakin, journalistit!). 

Kaiken kukkuraksi kokouksessa päätettiin myös, että kiusaamisväitteitä alkaa selvittää puolueettomasti sen oma entinen työntekijä Matti Vehkaoja, jota Iltalehti luonnehtii Rädylle läheiseksi oppi-isäksi. Vehkaoja ilmoittaa ensimmäisessä tapausta koskevassa julkilausumassaan suoraselkäisesti, ettei selvityksen tuloksista tulla kuulemaan ikinä mitään julkisuuteen. No, jääpä sekin "objektiivinen selvitys" näkemättä.

Myös Rädyn itsensä hyllyttämisestä kokoustettiin aiemmin, mutta se(kään) ei mennyt hyvien pelisääntöjen mukaisesti: Rädyn toimintaa vastustaneet valtuuston jäsenet olisivat halunneet äänestää puheenjohtajan määräaikaisesta hyllyttämisestä (mikä on ihan loogista poliisitutkinnan ollessa kesken), mutta tähän ei edes annettu mahdollisuutta. 

AKT:n tiedotteessaan antamat perustelut Ahteen irtisanomiselle ovat typerryttävät: "täydellinen luottamuspula" ja "asian saama julkisuus". Äänestystulos 11-9 ja kahdeksan hengen allekirjoittama eriävä mielipide eivät kyllä kerro luottamuspulan täydellisyydestä. Sitä paitsi Ahde on työsuhteessa eikä luottamustehtävässä (toisin kuin Räty!). Asian saama julkisuus taas on melko epäreilu perustelu - ei ole millään tavalla Hilkka Ahteesta riippuvaista, paljonko tämän häirintäkantelusta seuraa julkisuutta. Ajatus ammattiliitosta, joka pitää julkista keskustelua työpaikkakiusaamisesta huonona asiana on myös melko huvittava.

Liiton tiedotteen lainauksia (ja AKT:n oman lakimiehen laittomuuskommentteja) lukiessaan ei voi kuin ihmetellä, mitä sen kirjoittajat ovat voineet ajatella ja miten ihmeessä he tästä kuvittelevat selviävänsä. Muuta ei tule mieleen kuin se, että näin on aina toimittu, eikä siitä ole ennenkään mitään seurannut. Tai sitten AKT:n hallitus (tai ainakin puolet siitä) on koottu aivan poikkeuksellisen vajaaälyisistä henkilöistä.

On surullista, että ammattiliitto haluaa julkisen viestinsä olevan, ettei työpaikkahäirinnän tai -kiusaamisen ilmoittaminen kannata - päin vastoin. Ilmoittaja itse päätyy menettämään työnsä. Selkeämmin ei voisi sanoa, mitä mieltä siellä on työlainsäädännöstä ja kiusaamisvapaasta työympäristöstä. Eivät juuri kiinnosta. 

Jännittäviä kyllä nuo ammattiliitot. Jos ne eivät ole olemassa huolehtiakseen työntekijöiden oikeuksista ja tasavertaisesta kohtelusta (ja näyttääkseen niissä esimerkkiä), niin mitä merkitystä niillä muka on?

Toisaalta, jos positiivisesti haluaa ajatella, niin kun tällaista perseilyä tapahtuu, ehkä on kuitenkin hyvä, että sitä tapahtuu näin korkealla tasolla ja julkisesti. Kenties pian koittava vastalause- ja syyteryöppy hieman tuulettaa näin läpimätiä tapoja.

Tekoturkistuohtumus

Lienee sanomattakin melko selvää, että kuolleisiin eläimiin verhoutuminen on minusta melko hyytävää. En keksi pompöösimpää tapaa alleviivata täysin turhaa kärsimystä, kuin kääräisemällä nyljetty, häkissä lyhyen elämänsä virunut minkki hupun tai hihan reunaan. Kyllä, reunaan. Valtaosa turkiksista todellakin menee vain vaatteiden koristeiksi, eikä niiden tarkoitus ole suinkaan pitää käyttäjäänsä lämpimänä. Sitä paitsi, jos kokoturkiksen ensisijainen tarkoitus olisi muka turkismummojen argumenttien mukaisesti lämmittää, niin miksi, oi miksi ne karvat on sijoitettu vaatteen ulko- eikä sisäpuolelle?


Mutta entäpä tekoturkikset, mitä mieltä niistä tulisi olla? 


Feikkiturkis ei vetoa omaan estetiikan tajuuni, enkä siis ole koskaan harkinnutkaan minkään tekoturkisttuotteen ostamista. Onhan materiaali, joka tarkoitus on näyttää kuolleen eläimen karvoitukselta melko kieroa. Ja mitä jos joku vaikkapa näkisi päälläni tekoturkista, viehättyisi, ja saisi siitä inspiraation ostaa oikeaa turkista? Tällöin olisin välillisesti innostanut jonkun ostamaan turkistuotteen. Kauhea ajatus. 


Toisaalta, jos eläimen karvan näköinen tuote sattuu miellyttämään silmää, on tietysti paljon parempi ostaa tekotuote kuin nyljetyn eläimen karvasta tehty vaate tai asuste. Synteettisen kuidun valmistaminen on pieni paha vaikkapa turkistuotannon aiheuttamiin ympäristöongelmiin verrattuna. Niistä pieniin häkkeihin ahdetuista stressaantuneista eläimistä nyt puhumattakaan.

Näyttääpä hauskalta koko elämän asuinpaikalta. (Kuva: Animalian sivut)

Sain tekoturkispohdintani päätökseen selatessani turkistuottajien Turkistalous-lehteä (kyllä, Eduskuntaan tulee sellaisiakin). Kyseisestä lehdestä todennäköisesti ammentaisi kevyesti materiaalia koko loppuelämäni pöyristelytarpeiksi, mutta ehkä on parempi jättää se nylkysesonki-intoiluineen kaikkineen suurimmaksi osaksi omaan alhaiseen arvoonsa.


Lehden yhdessä kolumnissa iloittiin ääneen tekoturkisten muodikkuudesta ja kehotettiin ostamaan paremman puutteessa feikkiä. Feikkiturkiksenkin lisääntyminen katukuvassa näet lisää turkistuottajien mukaan myös oikeiden turkisten trendikkyyttä ja siten kysyntää. Turkisten käytön ja lihan syönnin lisääntyminen yritettiin myös kytkeä jonkin kummallisen ajatusketjun kautta "luonnollisemman" elämäntavan paluuseen. Sillä ei liene merkitystä, etteivät tuotannon kohteena olevat eläimet pääse koskaan elämään millään tavalla luonnonmukaiseksi määriteltävää elämää.


Kirjoitus ratkaisi osaltani pohdinnan. Tekominkkikin on alkanut ällöttää. Jos eläimiä pienissä häkeissä pitävän tuotannon tukeminen on luonnollista, julistaudun mielelläni epäluonnollisen elämäntavan ystäväksi.

Turha, typerä, toriparkki

Tänään kantautui uutinen, joka yllättänee vain sellaiset naivistit, jotka tosissaan uskovat Turun kunnallispoliittisen päätöksenteon pohjaavan lakiin tai järkeen. Turun kaupunginhallitus päätti tänään äänin 7-6 jälleen kerran "edetä" toriparkkisekoilun kaavoituksessa. Prosessin eteenpäin viemistä kannattivat yksimielisesti Kokoomus ja Sosialidemokraatit, kaikki muut olivat vastaan. Vihreät ehtivätkin jo tiedotteessaan huomauttaa, että esitetty kaavamuutos on jälleen kerran maankäyttö- ja rakennuslain vastainen. 


Koska tämä kaava on kaikista esitetyistä ylivoimaisesti typerin ja suuruudenhulluin ja kaikki maltillisemmatkin versiot on jo torpattu laittomina eri asteisissa oikeusistuimissa (joista viimeisin korkeimmassa hallinto-oikeudessa tänä syksynä), ei tässäkään tapauksessa ole oikeasti odotettavissa minkäänlaista parkkihallia, vaan pitkä valituskierros, jossa haaskataan taas turhaan turkulaisten rahaa. Samaan aikaan kulahtaneen torin ja sen ympäristön tarpeelliset kehittämissuunnitelmat viivästyvät taas kerran. Tähän ovat tosin turkulaiset saaneet tottua jo 90-luvulta lähtien.

Kuva: YLE

Jännittävää äänestäjien arvostamista päätöksessä on se, että jokainen kolmesta kaupunginhallituksessa istuvasta demarista on Ylen kunnallisvaalikoneessa ollut "Turun kauppatorin alle tulee rakentaa yksityisellä rahoituksella pysäköintilaitos." -väitteestä joko jokseenkin tai täysin eri mieltä. Nyt he kaikki kuitenkin äänestivat kaupunginhallituksessa toriparkin puolesta. Koska äänestystulos oli 7-6, jokaisella heistä kolmesta olisi ollut nyt yksinäänkin elämänsä tilaisuus katkaista toriparkkikierre ja äänestää torin kehittämisen puolesta ilman parkkia. Yksimielisesti vaalikoneissa parkkia vastustaneet demarit kuitenkin äänestivät yksimielisesti sen puolesta. Vaikka tämä tuntuu lähinnä sylkemiseltä vaalikoneita täyttävien äänestäjien naamoille, en jaksa olla yllättynyt. Onhan toriparkki hyväksytty kerran kaupunginvaltuustossakin, vaikka valtaosa valtuuston jäsenistä sitä vaalikoneissa vastusti.


Demariryhmän kaupunginhallituksen jäsenet vastasivat vielä avoimesti kyseiseen vaalikoneväittämään:

"Keskustaa pitää kehittää ja elävöittää muulla tavoin, kuin tuomalla aivan ydinkeskustaan yksityisautot. Ja keskustan monet parkkitilat ovat tälläkin hetkellä tyhjillään." -Piia Elo

"Ensisijaisesti pitäisi kehittää liikenteenohjausta muihin parkkihalleihin ja muuten kohentaa torin viihtyisyyttä perusteellisella kunnostuksella. Jos toriparkki päätettäisiin rakentaa, pitää ehdottomasti pitää huoli, ettei kaupungille aiheudu mitään kuluja." -Toni Eklund

"Kaupungin maksettavaksi tulee kaikissa tilanteissa torin pintarakenteet jotka ovat arvioitu 13,5 milj.€:ksi. Tässä talous tilanteessa ei ole mahdollista investoida tämän tyyppisiin hankkeisiin. Investointien etupäässä ovat päiväkodit, koulut sekä ikäihmisten tarpeisiin tarvittavat tilat. Keskustan pysäköintiä tulee tarvittaessa miettiä louhen laajennuksena pohjoisen suuntaan josta saataisiin myös hyvät ja toimivat liikenne yhteydet." -Kjell Lundahn

Syy mielipiteiden reippaaseen ailahteluun lienee ilmeinen: Turun Sanomien teettämän kyselyn mukaan 74 prosenttia turkulaisista vastustaa toriparkkia. Parkkia vastustamatta ei kannata kampanjoida, jos tahtoo muidenkin kuin ydinkeskustan parin korttelin yrittäjien ääniä.




...Vaikka kirjoitus on jo pitkä, tässä kootusti tärkeimmät syyt, miksi toriparkkia ei tarvita. Turun taudin runtelemassa demokratian ja järjen irvikuvassa niillä vain tuntuu olevan valitettavan vähän merkitystä.


1. Joulupukki tulee todennäköisemmin kuin toriparkki. Jokainen yritetty kaava on kumottu laittomana. Jokainen oikeusprosessi tuhlaa turkulaisten rahaa. Jokainen valituskierros siirtää torin järkevän kehittämisen hamaan kaukaisuuteen. Koska Turun toriparkki oy:ssä ei kuitenkaan ole vielä uskottu, ettei rahalla voi kumota lakeja, sekoilu jatkuu.


2. Turussa on riittävästi parkkitilaa. Turun keskustassa on useita puolityhjillään olevia parkkihalleja, kuten Louhi, Julia, Puutori, Stockmann, Anttila ja Wiklund. Näistä Louhesta on uloskäynti torin laitaan. Sitä on myös mahdollista laajentaa, jos siitä huolimatta että se on aina tyhjänä niin halutaan. Kallioon on halvempi, helpompi ja turvallisempi rakentaa kuin torin alla olevaan saveen.


3. 74% Turkulaisista vastustaa toriparkkia. Enough said. Tosin sanotaan vielä se, että kansalaisliike on kerännyt tarpeeksi ääniä kuntalaisäänestyksen järjestämiseksi, mutta valtuusto on jättänyt äänestyksen järjestämättä.

Yksi lukuisista toriparkkimielenosoituksista. Kuva: YLE

4. Toriparkki uhkaa torimyyjiä ja joukkoliikennettä. Parkkihallin rakennus kestäisi useita vuosia. Lisäksi ennen rakentamista tulee suorittaa arkeologiset kaivaukset, joiden kestoksi on arvioitu 30 kuukautta. Onko täksi ajaksi suunniteltu korvaavaa paikkaa torimyyjille ja bussipysäkeille? No ei tietenkään ole.


5. Toriparkki uhkaa pohjavettä ja keskustan rakennusten paalutuksia. Saveen rakentaminen ei vain ole järkevää, kun kalliota on parinkymmenen metrin päässä.


6. Toriparkkisuunnitelmia on tehty lähinnä S-ryhmän intressit edellä. Toriparkkihankkeen takana on S-kaupat, jotka ovat vallanneet kahden torin viereisen korttelin liikkeet. Aiemmissa suunnitelmissa jopa 60% parkkipaikoista oli varattu S-ketjun omistajille ja työntekijöille. Kaupungilla ei ole mitään syytä tukea yhtä yksittäistä kaupallista toimijaa näin voimallisesti. Muualla Suomessa kritisoidaan kahden suuren keskusliikkeen ylivaltaa ja sen vaikutuksia hintoihin, vaan ei Turussa.

Kokoomus ja demarit: kun tämä toriparkkikaava kaatuu jossakin oikeusasteessa, olkaa seuraavalla kierroksella järkeviä. Jokainen toriparkkiehdotus viivästyttää kaikkien yhteisen keskustan kohenemista viihtyisäksi. Kaupunki kuuluu kaikille, ei vain S-ryhmän omistajille.

Elämäni ilonpilaajana

Vegaaneilla, kasvissyöjillä ja muilla elämässään keskimääräistä enemmän eettisiin valintoihin huomiota kiinnittävillä epäilyttävillä tyypeillä on tiukassa istuva ikävän ilonpilaajan leima. Syyllistäjän mainekin on helppo saavuttaa, jos ei peittele näitä puolia itsestään seurassa, jossa samat ruokailutottumukset eivät ole huudossa. Jos joku tiedustelee, mikset syö makkaraa, on usein kaikkein helpointa sanoa ettei pidä makkarasta, oli se totta tai ei. Pahin virhe on mainita tehotuotanto. Aiheeseen päästäessä vastaus on usein "hyi älä kerro tai multa menee ruokahalu." Syyllistäjä on luotu!

Itse jätin lihan pois ruokavaliostani asteittain. Oikeastaan söin monta vuotta lihaa lähinnä kylässä, jotten tekisi itsestäni numeroa tai herättäisi huomiota valinnoillani. Tai loukkaisi ketään. Jälkeenpäin tuo ajatus tuntuu hirvittävän naurettavalta. Kuten myös se, että olen kiltisti ja kritisoimatta antautunut diskurssille, jossa vain eläinten syömättä jättäminen on tietoinen valinta, ei niiden syöminen. Nykyään kun joku kysyy (ja yleensä joku todellakin kysyy), miksen syö lihaa, tekisi mieli vastata kysymyksellä "miksi sinä syöt"?

Lähtökohtaisesti minulle ei yleensä ole suurtakaan merkitystä sillä, millaisia valintoja ihmiset tekevät elämässään, jos ne eivät vaikuta heidän oman elinpiirinsä ulkopuolelle. Esimerkiksi se, mitä sukupuolta muiden ihmisten puolisot ovat, on minulle täysin yhdentekevää. Mutta entäpä sellaiset valinnat, joilla on vaikutuksia ympäristöönsä?

Usein sanotaan, että muiden ihmisten valintoja pitäisi kunnioittaa. Entä jos nuo valinnat eivät kunnioita muita? 

Suurin osa hyvinvoinnistamme revitään muiden selkänahasta. Halpa liha ja halvat ketjuvaatteet ovat helpoimmat esimerkit siitä, miten valintamme todellisuudessa vaikuttavat muiden elämään, hyvinvointiin ja kuolemaan hyvin ratkaisevilla tavoilla. Onko tämä todella vain "oma asia"? Eikö jopa voisi ajatella, että omatunnon kolkuttelu tämän kaltaisista valinnoista on vain luonnollinen reaktio. Voisi jopa väittää, että (valinnan)vapauden kääntöpuolena on vastuu valinnoistaan.

Punavihreän kuplan ulkopuolelle astuessa on välillä tylsää leimautua siksi huumorintajuttomaksi, joka ottaa ruuankin liian tosissaan. Jopa omilta perheenjäseniltä saa välillä kuulla naljailua siitä, mitä syö ja mitä ei syö. 

Jos kuitenkin tunnustetaan se, että maapallo ei ihan oikeasti kestä länsimaista elintapaamme, onko muuta tapaa muuttaa toimintaansa kuin tunne siitä, että ehkäpä tässä käyttääkin enemmän kuin oman osansa luonnonvaroista, ja että se ei välttämättä ole ihan reilua? Entäpä jos edes yritettäisiin ymmärtää se, mikä kaikki omassa toiminnassa johtaa mihinkin. Ja syyllisyyden tunteisiinkin voitaisiin suhtautua ikävän tunteen sijaan kuin edellytyksenä sille toiminnan muutokselle, että täällä on muille ihmisille, eläimille ja tuleville sukupolvillekin vielä elinkelpoiset olosuhteet. Luonnollisesti tämä koskee monissa asioissa myös minua itseäni.

(Huom! Kasvissyönnistään huolimatta kirjoittaja syyllistyy ympäristön ja kanssaihmisten ja eläinten hyvinvoinnin tuhoamiseen muun muassa kuluttamalla maitotuotteita ja sortumalla halpaketjuostoksiin, eikä yritäkään tässä argumentoida olevansa mitenkään parempi kuin muut.)

Viimeinen sarvikuono

(Luulen, että kohta on aika vaihtaa blogin nimeä. Oliskohan joku "raivoa ja riehumista" -tyylinen osuvampi?)


Ihmislajin ahneuden tuhovoima muistutti taas itsestään tänä aamuna uutissivut avattuani. Hesarin uutisen mukaan viimeinen Vietnamin jaavansarvikuono on löydetty kuolleena. Eläimen sarvi oli sahattu pois, joten syyllinen lienee salametsästäjä. Selvempää muistutusta ihmisen aiheuttamasta kuudennesta sukupuuttoaallosta on vaikea saada.

Kuva lainattu weheartitista

Jollain kierolla tavalla on mielestäni lohdullista, että nyt tapettu sarvikuono oli todella lajinsa viimeinen, eikä vietnamin jaavansarvikuonoja ole eläintarhoissakaan. En osaa oikeasti nähdä juurikaan arvoa tai merkitystä sillä, että jotakin eläinlajia tekohengitetään väkisin häkissä tai aitauksessa. Ja uskotellaan itselle, että ehkä joskus vielä ne saadaan vapautettua luontoon. Että ei tuntuisi niin pahalta ja syylliseltä. 

Todellisuus kuitenkin on usein valitettavasti toinen. Eläintarhaan reliikeiksi jostain aidosta ja villistä teljetyt eläimet eivät kovinkaan usein pääse jatkamaan lajinsa kantaa sinne minne kuuluvat, vaan palvelevat ennemminkin ihmisten tarvetta pällistellä. Eläin on eläintarhassa harvoin itsensä tai lajitoveriensa takia. Lajin säilyttämisellä kuitenkin usein oikeutetaan eläintarhojen olemassaolo, sillä mitä jos joskus kuitenkin. Nyt - kun lajia ei ole jäljellä tarhaolosuhteissakaan - ainakin on pakko katsoa peiliin ja rehellisesti kohdata se todellisuus, että tuhosimme taas yhden lajin. Enää ei voi leikkiä, että ei tässä mitään, ehkä niitä joskus vielä elää luonnossa. Ei. Sinne meni viimeinen.

Tämäkin: weheartit

Terveiset pimeiltä ajoilta

Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat teettivät kansanedustajille kyselyn, jonka tulosten mukaan ainakin seitsemän istuvaa kansanedustajaa hyväksyisi kuolemanrangaistuksen suomalaiseen rangaistusarsenaaliin. 


Maassamme on siis 2010-luvulla ihan oikeasti valittu kansaa edustamaan useitakin henkilöitä, joiden mielestä tappaminen on hyvä tapa rangaista rikoksista. Henkilöitä, joiden mielestä lisäksi Suomen oikeuslaitos on erehtymätön (rangaistusta taitaa olla täytäntöönpanonsa jälkeen hieman vaikea perua) ja että ei olisi millään tavalla kaksinaismoralistista kieltää yksilö tappamasta ja sallia se valtiolta. Tapamme sinut, koska tapoit ja tappaminen on väärin. Millä tavalla tällainen ajattelu edes lähestyy alkeellisintakaan logiikkaa?


Hyväksyvien joukossa on neljän perussuomalaisen lisäksi kokoomuslaisia. (Toivottavasti heidän mielestään hyvä puoltavana argumentti on edes se, että tulee halvaksi listiä pahimmat rikolliset pitkien vankeusrangaistusten sijaan.) 


Mielipiteiden pahasta jälkeenjääneisyydestä kertoo se, että Wikipedian mukaan Suomessa on rauhan aikana tuomittu kuolemaan ihminen viimeksi vuonna 1825. Kuolemanrangaistuksen lisäksi ainakin abortti on noussut tänä vuonna julkiseen keskusteluun, kun Kristillisdemokraatit väänsivät aborttikirjauksia hallitusohjelmaan. Miksi mennä eteenpäin, kun voi mennä taaksepäin? Aletaanko seuraavaksi keskustella vaikkapa orjuuden mahdollisista kansantaloutta elvyttävistä vaikutuksista?

Noin syvältä pimeyden ytimestä revittyjen mielipiteiden valossa on välillä vaikea uskoa, että täällä on oppivelvollisuus ja suhteellisen toimiva peruskoulujärjestelmä. Taidanpa mennä lukemaan vaikka jotain kirjaa, kun todellisuus on taas hieman liikaa. 

Laillinen elinkeino

Helsingin Sanomat uutisoi eilen tutkimuksesta, jonka mukaan siat suomalaisilla tiloilla voivat paremmin kuin muualla Euroopassa. Suhteellisen löperösti toteutettua tutkimusta – jossa esimerkiksi sairaskarsinoihin sijoitettujen kaikkein sairaimpien eläinten olosuhteita tai hyvinvointia ei laskettu mukaan arviointiin - ovat ehtineet kritisoida sen Suomessa toteuttaneiden tutkijoiden lisäksi suomalaiset eläinyhdistykset.

Kuva:hs.fi

Uutisten sanomaa hyvinvoivista sioista tukee kuitenkin kuvitus, jossa pienet vaaleanpunaiset possut tonkivat karsinansa pohjalta löytyviä harvoja pehkuja ja katsovat kameraan uteliaina. Sikojen lisäksi myös broilereista käytetään usein mediassa kuvia, joissa eläimet eivät ole vielä täysikasvuisen kokoisia. Karsinoihin ja aitauksiin ei tule lisää tilaa eläinten kasvaessa, ja silmiinpistävän ankeaa ahtautta on vaikea häivyttää kuvista.

Kuva: Oikeutta Eläimille

Isokokoisia sikoja näkeekin lähinnä hieman toisenlaisen materiaalin yhteydessä. Karsinoista pullistelevat täysikokoisiksi turvonneet eläimet enää näytäkään yhtä terveiltä ja reippailta 0,65 neliömetrin elintilallaan kuin pikkupossut, ja niistä saa masentavia uutiskuvia. Lisäksi turhan realististen kuvien julkaisemisesta saattaa joutua vankilaan. Tämä kohtalo uhkaa sikatiloja syksyllä 2009 salaa videoinutta Oikeutta Eläimille –yhdistyksen Karry Hedbergiä, jota syytetään sikatilallisten kunnianloukkauksesta. Tilojen kunniaa loukkaa ilmeisesti se, että niiden arjesta kertoo rehellisesti. Kuvien totuudenmukaisuutta ei pian alkavan oikeudenkäynnin syytteissä kyseenalaisteta.

Edellinen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ehti sikakohujen aikana älähtää monesti, miten tehosikalat ovat laillinen elinkeino, ja ettei kuvissa näy mitään laitonta. Tämä on ihan totta ja ehkäpä koko keskustelun tärkein huomio. On laillista, että sialla on vain 0,65 neliömetriä tilaa koko elämänsä aikana (luomusialla ruhtinaalliset 1,2 metriä, mikä ei sian pinta-alan huomioonottaen kuulosta kovin "luomulta"). On täysin laillista, että emakko makaa puolet elämästään kyljellään kääntymisen estävän telineen alla. On ihan laillista repiä muutaman päivän vanhalta possulta kivekset irti pihdeillä käyttämättä puudutusainetta. Netistä löytyvissä ohjeissa kehotetaan tunkemaan porsaan pää kainaloon, mikäli sen tuskankiljahdukset häiritsevät toimenpiteen aikana (sekä turhat ulos pursuavat suolet takaisin sinne, mistä tulivatkin). Sen sijaan monelle muulle kipua tuntevalle eläimelle, kuten vaikkapa suunnilleen yhtä älykkäälle koiralle, ei saa tehdä näin. Se ei todellakaan ole laillista.

Tästä on helppo huomata, miten huono mittari laki oikeastaan onkaan sille, onko jokin oikein tai väärin. Monet uutisia seuranneet ihmiset ovat olleet tämän laillisen elinkeinon arjen paljastuttua järkyttyneitä, mikä on oikeastaan melko tavallista. Historiassa on useita kipukohtia, joissa on huomattu, miten laki ja ihmisten käsitys oikeudenmukaisuudesta eivät kohtaa. Esimerkiksi vielä 1950-luvulla monissa amerikkalaisissa kaupungeissa oli laillista harjoittaa rotuerottelua vaikkapa busseissa.

Muutos ei usein synny vain ylhäältä päin tulleella lakimuutoksella, vaan oikeudenmukauisuudesta joudutaan kamppailemaan. Rosa Parksin kansalaistottelemattomuuden ja siitä seuranneen oikeudenkäynnin ansiosta yllämainittu rotuerottelu busseissa päättyi. Kollektiivisen moraalin muuttuessa jähmeä laki ei koskaan ole edelläkävijä, vaan laahaa perässä.

Anttilan seuraaja, ministeri Jari Koskinen ei ole vielä osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa eläinten hyvinvointia kohtaan. Onkin sangen helppo arvella, ettei muutos tule tälläkään kertaa lähtemään lainsäädäntötasolta. Sen sijaan se saattaa lähteä vaikkapa siitä, mitä ihmiset ostoskärryihinsä laittavat.

Se myyttinen oikea sukupuoli.

Ylen nettiuutisissa oli pari päivää sitten kiinnostava juttu valokuvanäyttelystä, jossa tyttöjen ja poikien rooleja puretaan valokuvan keinoin. Kuvissa sama lapsi on poseerannut sekä tyttönä että poikana, ja on aika jännittävää, miten jo noin nuoret tunnistavat selvästi tyttöjen ja poikien tavat olla. Tuo pitää kyllä päästä katsomaan.

Artikkelissa samaistuin aika voimakkaasti kohtaan, jossa valokuvaaja totesi, että "toisaalta oli sellaisia tyttöjä, jotka poseerasivat paljon rennommin poikana ja joille tytön rooli oli vähän vaikeampi." Itse en ollut mikään järin tyttömäinen lapsi ainakaan alakouluikäisenä. 90-luvulla oli onneksi grunge, ja tytötkin pukeutuivat revittyihin farkkuihin ja flanellipaitoihin eikä se aiheuttanut juuri ihmetystä. Haaveilin kyllä myös lyhyemmistä hiuksista (etenkin sellaisesta ihanan rumasta androgyynistä pottatukasta), mutta niihin ei kotona suostuttu. Useissa valokuvissakin ilmeilen melko poikamaisesti.


Pukeutumista ja ulkonäköä enemmän lapsuudessani on kuitenkin jäänyt mieleen se, miten sukupuolittunutta suhtautuminen lapsiin oli. Etenkin koulussa. Monesti varsinkin konservatiivisemmat opettajat katsoivat poikien säännönmukaista kohellusta läpi sormien, mutta tyttöjen paljon pienempäänkin metelöintiin puututtiin herkästi. Itse olin lapsena melko vilkas ja äänekäs, ja tyttönä oleminen tuntuikin usein vaikealta, roolilta johon ei millään tuntunut sopivan. Tuntui epäreilulta joutua ojennetuksi paljon joitakin toisia lapsia helpommin. Toivoinkin usein, että olisin syntynyt pojaksi. Opin feministi-sanan merkityksen viidennellä tai kuudennella luokalla, kun (mies)opettajani mielestä oli suurinta huumoria kutsua minua sellaiseksi. "Julianna kyllä nyt suuttuu tästä, mutta sanonpa vain, että naiset miehiä helpommin/ useammin/ harvemmin..." oli opettajani vakiotapa aloittaa joku melko sovinistinen vitsi tai anekdootti. Protestoin opettajani huonoa huumoria vastaan turhaan.


Pahimpia tyttöyden manifestaatioita olivat liikuntatunnit. Kolmannesta luokasta eteenpäin koulussa liikuttiin ryhmässä, jossa oli vain tyttöjä. Suurin osa liikunnasta oli tyttöjen lajeja (eli lähinnä voimistelua), joista en ollut järin innoissani. Talvella vein itsepintaisesti jääkiekkomailan jokaiselle luistelutunnille, mutta joka kerta se piti jättää pukuhuoneeseen tai kentän laidalle. Tunneilla taitoluistelin hokkareissa. Opettaja yritti painostaa, että josko seuraavalla kerralla ostettaisiin tytöille sopivammat luistimet, niin olisi liikuntatunneillakin helpompaa. Onneksi ei ostettu. Päällimmäiseksi jäi suuttumus siitä, etten saanut tehdä asioita vain, koska olin syntynyt tytöksi. Ja siitä, miksei opettaja toistuvista tivaamisistani huolimatta koskaan vaivautunut perustelemaan, mikseivät tytöt harrasta "poikien lajeja".


Jotkin tuon uutisen kommenteista tuntuivat melko käsittämättömiltä. Elän varmaan aika pahassa punavihreässä kuplassa, kun on vaikea tajuta, että on ihmisiä, joiden mielestä sukupuoli ei ole millään tavalla konstruktio, ja jotka tosissaan uskovat, että on jotkut luonnolliset tytön ja pojan roolit, jotka ovat kaikille samat. Ja että "se oikea sukupuoli" häiriintyy, jos pojalle pukee vaaleanpunaisen paidan päälle. Nuo kommentoijat ovat varmaan samoja, joiden mielestä heidän normeistaan poikkeava kasvatus voi aiheuttaa homoseksuaalisuutta. 


Jos minulla on joskus lapsia, niin toivon, ettei heidän tarvitse ajatella etteivät voi pukeutua tai käyttäytyä jollain tavalla vain sen takia, millaiset sukupuolikromosomit heillä sattuu olemaan. Ja toivon, etteivät noiden nettikommentoijien lapset ole heidän kanssaan samalla luokalla.

Päiväni naisena.

Tänään kävin katsomassa Tom of Finland -retrospektiivin ja Logomon muun tarjonnan Katan kanssa, kieltäydyin kadulla keskustalaisten jakamista ruusuista, enkä leiponut. Tänäänkään.

Naistenpäiväkin on kyllä jo ällöttävän karnevalisoitunut. Esimerkiksi Pete Suhosella on Cityssä hyviä pointteja siitä, miten naistenpäivä omalta osaltaan nykyään tuppaa vain vahvistamaan hallitsevia stereotypioita naiseudesta, eikä millään tavalla edistä tasa-arvoa. Itsekin keskittyisin kukkien saamisen sijaan niihin oikeisiin tasa-arvo-ongelmiin. Vaikka niitä tulisikin kivemmistakin paikoista kuin keskustalaisilta sediltä.

Vartija käy päälle

Luin fifin artikkelista, että Suomessa on poliiseja väkimäärään suhteutettuna vähemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Vartioiden määrä sen sijaan kasvaa koko ajan, ja sen mukana myös todella oksettava ilmiö - vartijaväkivalta.

Vaikka Suomi on Euroopan toiseksi kameroilla valvotuin maa, vartijaväkivaltauutisista on käynyt selväksi, ettei kameroista paljoa ole turvaa, jos vastassa on vartija. Kamerat kun ovat lähes kaikki yksityisten vartiointifirmojen hallinnassa. Onneksi on sentään vartijavahti-blogi, joka raportoi tästäkin käsittämättömästä tapauksesta.

Kannattaa katsoa myös tämä video. Aika sanattomaksi menin. Täytyy myöntää, että vähän enemmän kuitenkin luotin suomalaiseen oikeusjärjestelmään.