Maitolobbarilla on (pinkkiä ja vaaleansinistä) asiaa

Edellinen blogikirjoitusprosessi ei valitettavasti lopettanut maitolobbausärtymystä, vaan yksi linkki on johtanut toiseen, kolmanteen ja neljänteen. Olisi edelleen aika monta pointtia joihin tarttua maidonkulutuksenedistämistahojen toiminnassa. Onhan se nyt oikeasti aika hämmentävää, miten jokin yksittäinen telintarviketuotannon ala harrastaa kouluissa vapaasti terveysmielikuvamainontaa, ja tähän propagoimiseen vielä käytetään verorahoja. 

Ylivoimaisesti pahinta vastaan tullutta propagandaa on ollut valtion rahoilla mahdollistettu maidon sukupuolittunut mielikuvapropagointi. Maito ja terveys ry. on tuottanut omat erilliset maidon terveysvaikutuksia erittelevät infovihkoset tytöille ja pojille. Miksi? Näemmä, koska maitoa markkinoidaan tytöille ja pojille eri kuvastolla ja argumenteilla, jotta molemmat sukupuolet saataisiin kuluttamaan sitä mahdollisimman paljon. Kuvitin jo edellisen maitopostauksen ko. lehdyköiden kansilla, mutten voinut olla erittelemättä niiden sisältöjäkin, sen verran hirvittävää kamaa löytyi kansien välistäkin.

Tiesittekö, että maito on hyvä osa painonhallintaa tytöille, mutta osana poikien ruokavaliota kasvattaa lihaksia? En minäkään. On se ihmeellistä, miten elintarvike kykenee tunnistamaan ihmiselimistön kromosomiparit ja muuttamaan vaikutuksiaan niiden perusteella. (Tosin maito kasvattaa vähän myös tyttöjen lihaksia, mutta lihasten kasvun muistutetaan tietystikin polttavan energiaa eli laihduttavan). 








Pojille kerrotaan, paljonko proteiinia maitotuotteet sisältävät, tytöille taas kerrotaan, että "maidossa ei ole turhia kaloreita " ja että "uusimman tutkimustiedon mukaan maito auttaa pitämään painon hallinnassa".Tyttöjä kehotetaan olemaan laihduttamatta ja olemaan tyytyväisiä itseensä, mutta silti jostain syystä vain tyttöjen vihkosessa annetaan laihdutusvinkkejä ja sen kuvituksena on päätetty käyttää (pinkkiä!) vaakaa ja mittanauhaa. On kyllä vaikea kuvitella typerämpää ja toimimattomampaa strategiaa saada joku ajattelemaan painoaan ja ulkonäköasioita vähemmän. Kuvituksessa tyttöjen ruoka näyttää myös terveellisemmältä kuin poikien miehekkäät lihapiirakat kolmella nakilla. Tyttöjen ruoka myös tarjoillaan pinkeistä kulhoista, kuinkas muuten. 

Tyttöjen lehtinen on pääasiallisesti vaaleanpunainen, poikien vaaleansininen. Sivuja on saman verran, mutta poikien sivuilla on huomattavasti vähemmän tekstiä. Sitä on myös ryyditetty "Hei, hetkinen" -tyylisillä huudahduksilla, joiden on ilmeisesti tarkoitus ylläpitää huonommalla keskittymiskyvyllä varustettujen poikien mielenkiintoa. Tytöiltä lukemisen oletetaan sujuvan ilman metahuutelua. Poikia käyttäytymiseen pyritään vaikuttamaan vetoamalla siihen, mitä miehet tekevät. ("Elääkö mies pelkillä kasviksilla?", "Mies juo maitoa" yms.). Mittanauhoista, pörrövaaoista ja lihaksiaan pullistelevien esiteinien kuvista on lopulta vaikeaa sanoa, kumpaa sukupuolta ne loukkaavat enemmän.

Ei liene vaikeaa arvata, kumman sukupuolen vihosta nämä ovat:

"Nälkähän ehtii hurjaksi, jos joka pakkauksen kohdalla jää tutkimaan rasva-, suola- tai lisäainepitoisuuksia. Kunnon ruoka ei kuitenkaan ole vaikea juttu."

"Älä tuijota liikaa ihannepainotaulukoihin. Ne eivät sovi kasvavalle nuorelle. Kaverin paino ei ole sinun ihannepainosi. Laihuus ei takaa onnea eikä pelkkä vaaka saa ohjata syömistäsi. Liikunnallisilla elämäntavoilla ja järkevällä syömisellä paino löytää parhaiten kohdalleen."

"Yksi asia on varma: papu ei kasva, jos lihaksia ei harjoiteta eikä niille anneta kunnon rakennusaineita. Proteiinia ei kannata popsia pillereinä tai jauhoina. Proteiineja saa kätevämmin lihasta, kalasta, broilerista, munista, maidosta, ja niistä pavuistakin. Maukkaampaa kuin pillerit, eikö?"

On varmasti aika kaukaa haettua haaveilua toivoa, että elintarvikelobbaus oikeasti korreloisi tuotteen eettisyyden ja ympäristöystävällisyyden kanssa. Tai että maataloustuotteiden mielikuvamarkkinointia tuettaisiin suhteessa niiden terveellisyyteen ja tarpeellisuuteen. Tai että elintarvikkeiden tuotanto ylipäätään korreloisi terveyssuositusten kanssa, eikä päin vastoin (Suomessahan juttu näyttää menevän niin päin, että niitä tuotteita, joita tuotetaan paljon mielikuvamarkkinoidaan terveellisinä).

Mutta jättäisitte edes naurettavat  ja asiaan millään tavalla liittymättömät typerät sukupuolistereotypiat väliin.

Puolueellisten lobbariyhdistysten lisäksi on huvittavaa huomata, miten näennäisen puolueettomat ravintosuosituksetkin suorastaan mainostavat maitoa. Yksi googlailun huvittavimpia ja ärsyttävimpiä sivulöydöksiä on ollut valtion ravitsemusneuvottelukunnan terveyssuositukset (joita siteerataan mm. Hesarissa), joiden mukaan "D-vitaminoidut maitovalmisteet ovat välttämättömiä riittävän D-vitamiinin saannin turvaamiseksi."  Välttämättömiä? Maitovalmisteet? Miksi jokin vitamiini tai muu tarpeellinen ravintoaine olisi välttämätöntä saada elimistöönsä elintarvikkeesta, joka ei sitä luontaisesti sisällä? Miksi se on lähtökohtaisesti parempi asia, että vitamiini sotketaan johonkin elintarvikkeeseen kuin että se nautitaan sellaisenaan? Mitään muuta D-vitamiininsaantilähdettä suosituksissa ei mainita. Jos esimerkiksi maitohappobakteerit katsottaisiin ihmiselle välttämättömiksi, neuvoisiko valtio nauttimaan ne välttämättä esimerkiksi gefilus-mehuna? Typerä ajatus, mutta kyse on ihan samasta asiasta. Tämä kertoo ehkä siitä, miten epäobjektiivisia ravintosuositukset pahimmillaan ovat.

(Tämä oli viimeinen maitovuodatus toistaiseksi, lupaan.)

Se myyttinen oikea sukupuoli.

Ylen nettiuutisissa oli pari päivää sitten kiinnostava juttu valokuvanäyttelystä, jossa tyttöjen ja poikien rooleja puretaan valokuvan keinoin. Kuvissa sama lapsi on poseerannut sekä tyttönä että poikana, ja on aika jännittävää, miten jo noin nuoret tunnistavat selvästi tyttöjen ja poikien tavat olla. Tuo pitää kyllä päästä katsomaan.

Artikkelissa samaistuin aika voimakkaasti kohtaan, jossa valokuvaaja totesi, että "toisaalta oli sellaisia tyttöjä, jotka poseerasivat paljon rennommin poikana ja joille tytön rooli oli vähän vaikeampi." Itse en ollut mikään järin tyttömäinen lapsi ainakaan alakouluikäisenä. 90-luvulla oli onneksi grunge, ja tytötkin pukeutuivat revittyihin farkkuihin ja flanellipaitoihin eikä se aiheuttanut juuri ihmetystä. Haaveilin kyllä myös lyhyemmistä hiuksista (etenkin sellaisesta ihanan rumasta androgyynistä pottatukasta), mutta niihin ei kotona suostuttu. Useissa valokuvissakin ilmeilen melko poikamaisesti.


Pukeutumista ja ulkonäköä enemmän lapsuudessani on kuitenkin jäänyt mieleen se, miten sukupuolittunutta suhtautuminen lapsiin oli. Etenkin koulussa. Monesti varsinkin konservatiivisemmat opettajat katsoivat poikien säännönmukaista kohellusta läpi sormien, mutta tyttöjen paljon pienempäänkin metelöintiin puututtiin herkästi. Itse olin lapsena melko vilkas ja äänekäs, ja tyttönä oleminen tuntuikin usein vaikealta, roolilta johon ei millään tuntunut sopivan. Tuntui epäreilulta joutua ojennetuksi paljon joitakin toisia lapsia helpommin. Toivoinkin usein, että olisin syntynyt pojaksi. Opin feministi-sanan merkityksen viidennellä tai kuudennella luokalla, kun (mies)opettajani mielestä oli suurinta huumoria kutsua minua sellaiseksi. "Julianna kyllä nyt suuttuu tästä, mutta sanonpa vain, että naiset miehiä helpommin/ useammin/ harvemmin..." oli opettajani vakiotapa aloittaa joku melko sovinistinen vitsi tai anekdootti. Protestoin opettajani huonoa huumoria vastaan turhaan.


Pahimpia tyttöyden manifestaatioita olivat liikuntatunnit. Kolmannesta luokasta eteenpäin koulussa liikuttiin ryhmässä, jossa oli vain tyttöjä. Suurin osa liikunnasta oli tyttöjen lajeja (eli lähinnä voimistelua), joista en ollut järin innoissani. Talvella vein itsepintaisesti jääkiekkomailan jokaiselle luistelutunnille, mutta joka kerta se piti jättää pukuhuoneeseen tai kentän laidalle. Tunneilla taitoluistelin hokkareissa. Opettaja yritti painostaa, että josko seuraavalla kerralla ostettaisiin tytöille sopivammat luistimet, niin olisi liikuntatunneillakin helpompaa. Onneksi ei ostettu. Päällimmäiseksi jäi suuttumus siitä, etten saanut tehdä asioita vain, koska olin syntynyt tytöksi. Ja siitä, miksei opettaja toistuvista tivaamisistani huolimatta koskaan vaivautunut perustelemaan, mikseivät tytöt harrasta "poikien lajeja".


Jotkin tuon uutisen kommenteista tuntuivat melko käsittämättömiltä. Elän varmaan aika pahassa punavihreässä kuplassa, kun on vaikea tajuta, että on ihmisiä, joiden mielestä sukupuoli ei ole millään tavalla konstruktio, ja jotka tosissaan uskovat, että on jotkut luonnolliset tytön ja pojan roolit, jotka ovat kaikille samat. Ja että "se oikea sukupuoli" häiriintyy, jos pojalle pukee vaaleanpunaisen paidan päälle. Nuo kommentoijat ovat varmaan samoja, joiden mielestä heidän normeistaan poikkeava kasvatus voi aiheuttaa homoseksuaalisuutta. 


Jos minulla on joskus lapsia, niin toivon, ettei heidän tarvitse ajatella etteivät voi pukeutua tai käyttäytyä jollain tavalla vain sen takia, millaiset sukupuolikromosomit heillä sattuu olemaan. Ja toivon, etteivät noiden nettikommentoijien lapset ole heidän kanssaan samalla luokalla.