Enemmistön valta

Viime viikon surullisessa avioliittolakikeskustelussa esitettiin perussuomalaisten kansanedustajien toimesta jälleen näkemys, jonka mukaan vähemmistöjen asioista ei ylipäätään pitäisi välittää, sillä vähemmistöjen edustajia on niin vähän. Mika Niikon mukaan

"Meidän ei tule tehdä päätöksiä, joilla koko kansa sopeutetaan marginaalisen pienen vähemmistön toiveisiin. Emme voi olla täällä muuttamassa yhteiskunnan perusrakenteita sen 1 promillen kokoisen ryhmän vuoksi, joka voisi olla kiinnostunut solmimaan niin kutsutun sukupuolineutraalin avioliiton."

Jos nyt jätetään ylipäätään huomiotta se, että vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen on katsottu arvokkaaksi nimen omaan siksi, että he ovat vähemmistössä tai se, että vähemmistöjen asiat koskettavat hyvin monia muitakin ihmisiä kuin näiden vähemmistöjen edustajia - esimerkiksi heidän läheisiään - ja seurataan tätä logiikkaa. Niikon näkökulmasta minkään vähemmistön asioiden ajaminen on täysin mahdotonta, mutta se oli varmasti tarkoituskin. Kenen asioista eduskunnassa sitten pitäisi päättää? Ketkä ovat enemmistö?
Kysymykseen on aika mahdoton vastata, sillä mitään absoluuttista enemmistöä ei missään väestössä ole. Helpompi on lähteä vastaamaan, ketkä eivät ole enemmistöä. Enemmistöä eivät muodosta seksuaalivähemmistöjen lisäksi ainakaan seuraavat ryhmät:

• miehet
• lapset tai vanhukset
• köyhät
• sairaat
• rikkaat
• työttömät
• opiskelijat
• vasenkätiset
• muihin kuin evankelis-luterilaiseen seurakuntaan kuuluvat
• lemmikkieläinten omistajat
• perussuomalaisten äänestäjät
• silmälaseja käyttävät
• maaseudulla asuvat

Jos päätetäänkin päättää siis vain keski-ikäisten, terveiden, työssäkäyvien ja keskituloisten kaupunkilaisheteronaisten asemasta? Tai hetkinen, heitäkin on varmasti alle 50 prosenttia kansasta.

Vähemmistöjen puolustamatta jättäminen edustaja Niikon perusteilla kalahtaa helposti omaan nilkkaan, sillä harva kuuluu aina enemmistöön. Jos päätettäisiinkin, että helluntaiseurakuntaan kuuluvat miehet ovat lähtökohtaisesti aivan yhdentekeviä, heitähän on vain parikymmentä tuhatta? Muutama hassu prosentti suomalaisista. Vähemmän kuin niitä kauheita homoja.

Rasismia sananvapauden takaa

Vuoden ensimmäinen Rönsy on ilmestynyt, ja sen kunniaksi tässä Tarun ja Sariannan kanssa lehteen tehty artikkeli. Lehden teema on demokratia, ja siitä tuli oikeastaan melko mainio, vaikka lehtityöryhmän puheenjohtajana itse sanonkin. Koko Rönsy löytyy issuu-upotuksena tekstin lopusta.

Rasismia sananvapauden takaa

Demokratia? Oikeistopopulismi nousee Euroopassa.

Viime vuosikymmenen aikana Euroopassa on koettu monia maita yhdistävä ilmiö: oikeistopopulistiset puolueet ovat lisänneet kannatustaan ja saaneet paljon paikkoja kansallisissa parlamenteissa. Puolueita yhdistäviä tekijöitä ovat lähes poikkeuksetta muukalaisvastaisuus ja nationalistinen ideologia sekä yksinkertaistava, kansaan vetoava retoriikka. 

Muukalaisvihamieliset puolueet ovat nousseet noin joka toisen EU-maan sekä Sveitsin ja Norjan parlamentteihin. Euroopan maista kahdessa nationalistipuolueet ovat hallituksessa, Sveitsin kansanpuolue Sveitsissä ja Lega Nord Italiassa. Vuoden 2009 europarlamenttivaalit olivat suorastaan äärioikeiston ryntäys eu-parlamenttiin.Trendi muukalaisvihamielisten puolueiden kannatuksen kasvusta on selkeä. Yksi huolestuttavimmista esimerkeistä on Unkari, jossa äärioikeistolainen ja romanivastainen Jobbik-puolue on saanut merkittävää kannatusta lyhyessä ajassa. Puolue marssi myös europarlamentin käytäville saatuaan vuoden 2010 parlamenttivaaleissa huiman 16,7 prosentin kannatuksen. Kotimaassaan Jobbik on esittänyt muun muassa erillisiä pakkotyöleirejä paikallisille romaneille. 

Rasismista on tullut normaalia 

Ruotsalaistoimittaja Lisa Bjurwald on vastikään julkaissut kirjan Euroopan häpeä, jossa hän käy kovin sanoin oikeistopopulistien – mutta myös muiden puolueiden kimppuun. Hänen mukaansa muut puolueet kaikkialla Euroopassa ovat olleet liian kilttejä oikeistopopulistisen retoriikan edessä. 

- Demokratia ei tarkoita vain erilaisten poliittisten näkemysten sallimista, se tarkoittaa myös vastuuta suojella kansalaisia häirinnältä, vihapuheelta ja epätasa-arvoiselta kohtelulta. Ongelma on sama kaikkialla Euroopassa; poliitikot ovat liian pelkureita tehdäkseen asialle mitään, vaikka voisivat, Bjurwald lataa. 

Bjurwald havainnollistaa rasismin normalisoitumista politiikassa esimerkillä Itävallasta. Kun edesmenneen Jörg Haiderin äärioikeistolainen fpö-puolue nousi vuonna 1999 27% kannatuksella Itävallan hallitukseen, eu reagoi diplomaattisella boikotilla. Kun vajaan kymmenen vuoden päästä 2008 fpö ja siitä irtaantunut oikeistopopulistinen bzö saivat yhdessä kaksi prosenttiyksikköä suuremman kannatuksen (29%), ei sotaisia otsikoita näkynyt. Eurooppa oli tottunut muukalaisvihamielisten puolueiden läsnäoloon politiikan huipulla. 

Perussuomalaiset oikeistopopulistisessa puolueperheessä 

Perussuomalaisten on sanottu eroavan oikeistopopulistisista eurooppalaisista kumppaneistaan. Puolue ei ole aatemaailmaltaan selkeän oikeistolainen ja se on myös virallisesti irtisanoutunut rasismista. Populismitutkija Laura Parkkinen painottaakin, ettei perussuomalaiset puolueena ole muukalaisvastainen. 

- Perussuomalaisten juuret ovat pikemminkin ns. protestipopulismissa kuin 1980-luvun muukalaisvihamielisessä identiteettipopulismissa. Perussuomalaisilla ei esimerkiksi ranskalaisen Front Nationalin tapaan ole antisemitististä historiaa, Parkkinen sanoo.

Bjurwald ei kuitenkaan anna perussuomalaisille armoa. Päinvastoin, hän nostaa juuri Suomen esille maana, jossa perussuomalaisten rasismia ei oteta vakavasti. Näkemyserot perussuomalaisten rasismista selittyvät puolueen sisäisellä erilaisuudella. Puolueena perussuomalaiset ovat varmasti maltillisempia kuin eurooppalainen äärioikeisto, mutta puolueen sisällä kuitenkin vaikuttaa halla-aholaisiksikin kutsuttu rasistinen blokki, jonka jäsenistä valtaosa kuuluu Suomen Sisu -järjestöön ja Nuivan vaalimanifestin allekirjoittajiin. Sisun periaateohjelmassa vaaditaan muun muassa rotupuhtautta ja vaalimanifestissa kehitysavusta luopumista. Blokkiin voidaan lukea esimerkiksi Olli Immonen, rasistisesta kirjoittelusta tuomittu James Hirvisaari sekä Jussi Halla-aho, joka syksyllä 2009 tuomittiin sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta blogitekstissään. 

Sananvapauden takana piilossa 

Halla-ahon blogi ja siellä käydyt keskustelut ovat johtaneet maahanmuuttokriittisen Homma ry:n ja Hommaforumin perustamiseen. Halla-ahoa kutsutaan muukalaisvihamielisten foorumikeskustelijoiden keskuudessa yleisesti Mestarin arvonimellä. 

Homma-forum on edesauttanut nykyisenkaltaista maahanmuuttokeskustelua, jossa maahanmuuton rajoittamista vaativat määrittelevät itsensä “maahanmuuttokriittisiksi”. Kriitikot vetoavat hanakasti sananvapauteen väittäen, että maahanmuutosta on voitava keskustella haluamallaan tavalla leimautumatta rasistiksi. Sananvapaus oli myös eräs Jussi Halla-ahon vaaliteemoista. Olli Immonen taas on ehdottanut kansanryhmää vastaan kiihottamisen poistamista rikoslaista. 

Parkkinen muistuttaa, että populistipuolueiden retoriikka on koventunut kaikkialla Euroopassa. 

- Populistit esittävät itsensä todellisena kansan äänenä ja väittävät puhuvansa suoraan. Kaikkialla populistijohtajat aloittavat usein “En ole rasisti, mutta...”, Parkkinen sanoo. Sananvapaus ei kuitenkaan näytä koskevan kaikkia, sillä perussuomalaisten vihapuheita käsittelevän Natsivahti-blogin jakaminen facebookiin estettiin nopeasti ilmiantojen ryöpyllä. Blogissa julkaistaan kuvankaappauksia perussuomalaisten facebook-kirjoituksista, joissa osassa yllytetään jopa rikoksiin. 

- Demokraattisessa yhteiskunnassa pitäisi pysäyttää huolestuttava kehitys alkuunsa, eikä odottaa, että tilanne pahenee. Todella demokraattinen yhteiskunta ei hyväksy kymmentä tai viittä prosenttia rasismia, vaan linjan on oltava selkeä nollatoleranssi. Näin ei Suomessa ole ollut, Bjurwald toteaa.

Taru Anttonen, Julianna Kentala ja Sarianna Mankki

Open publication - Free publishing

AKT perseilee

Vaikka eletään vasta maaliskuuta, on vuoden Ei näin -palkinnon jakaminen jo varmaankin ihan turvallista. Sen verran reippaasti on Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT polkenut niitä oikeuksia, joiden puolustamiseksi se oikeastaan on olemassa.

Liiton viestintäpäällikkö Hilkka Ahde on kannellut esihenkilönsä, AKT:n puheenjohtaja Timo Rädyn epäasiallisesta käytöksestä. Myös poliisi tutkii kiusaamisväitettä. 

Mitä tehdään AKT:ssä?

Kantelun kohteena oleva puheenjohtaja kutsuu hallituksen koolle lyhyellä varoitusajalla päättämään siitä, voiko oletetun epäasiallisen käytöksen uhri jatkaa työssään ja päätyy irtisanomaan tämän, tietysti! Puheenjohtaja Räty äänesti myös itse; googlaamalla selvisi hallituksen koon olevan sama kuin annettujen äänten määrä (tällaisia detaljeja olisi kiva muuten löytää itse jutuistakin, journalistit!). 

Kaiken kukkuraksi kokouksessa päätettiin myös, että kiusaamisväitteitä alkaa selvittää puolueettomasti sen oma entinen työntekijä Matti Vehkaoja, jota Iltalehti luonnehtii Rädylle läheiseksi oppi-isäksi. Vehkaoja ilmoittaa ensimmäisessä tapausta koskevassa julkilausumassaan suoraselkäisesti, ettei selvityksen tuloksista tulla kuulemaan ikinä mitään julkisuuteen. No, jääpä sekin "objektiivinen selvitys" näkemättä.

Myös Rädyn itsensä hyllyttämisestä kokoustettiin aiemmin, mutta se(kään) ei mennyt hyvien pelisääntöjen mukaisesti: Rädyn toimintaa vastustaneet valtuuston jäsenet olisivat halunneet äänestää puheenjohtajan määräaikaisesta hyllyttämisestä (mikä on ihan loogista poliisitutkinnan ollessa kesken), mutta tähän ei edes annettu mahdollisuutta. 

AKT:n tiedotteessaan antamat perustelut Ahteen irtisanomiselle ovat typerryttävät: "täydellinen luottamuspula" ja "asian saama julkisuus". Äänestystulos 11-9 ja kahdeksan hengen allekirjoittama eriävä mielipide eivät kyllä kerro luottamuspulan täydellisyydestä. Sitä paitsi Ahde on työsuhteessa eikä luottamustehtävässä (toisin kuin Räty!). Asian saama julkisuus taas on melko epäreilu perustelu - ei ole millään tavalla Hilkka Ahteesta riippuvaista, paljonko tämän häirintäkantelusta seuraa julkisuutta. Ajatus ammattiliitosta, joka pitää julkista keskustelua työpaikkakiusaamisesta huonona asiana on myös melko huvittava.

Liiton tiedotteen lainauksia (ja AKT:n oman lakimiehen laittomuuskommentteja) lukiessaan ei voi kuin ihmetellä, mitä sen kirjoittajat ovat voineet ajatella ja miten ihmeessä he tästä kuvittelevat selviävänsä. Muuta ei tule mieleen kuin se, että näin on aina toimittu, eikä siitä ole ennenkään mitään seurannut. Tai sitten AKT:n hallitus (tai ainakin puolet siitä) on koottu aivan poikkeuksellisen vajaaälyisistä henkilöistä.

On surullista, että ammattiliitto haluaa julkisen viestinsä olevan, ettei työpaikkahäirinnän tai -kiusaamisen ilmoittaminen kannata - päin vastoin. Ilmoittaja itse päätyy menettämään työnsä. Selkeämmin ei voisi sanoa, mitä mieltä siellä on työlainsäädännöstä ja kiusaamisvapaasta työympäristöstä. Eivät juuri kiinnosta. 

Jännittäviä kyllä nuo ammattiliitot. Jos ne eivät ole olemassa huolehtiakseen työntekijöiden oikeuksista ja tasavertaisesta kohtelusta (ja näyttääkseen niissä esimerkkiä), niin mitä merkitystä niillä muka on?

Toisaalta, jos positiivisesti haluaa ajatella, niin kun tällaista perseilyä tapahtuu, ehkä on kuitenkin hyvä, että sitä tapahtuu näin korkealla tasolla ja julkisesti. Kenties pian koittava vastalause- ja syyteryöppy hieman tuulettaa näin läpimätiä tapoja.