Elämäni ilonpilaajana

Vegaaneilla, kasvissyöjillä ja muilla elämässään keskimääräistä enemmän eettisiin valintoihin huomiota kiinnittävillä epäilyttävillä tyypeillä on tiukassa istuva ikävän ilonpilaajan leima. Syyllistäjän mainekin on helppo saavuttaa, jos ei peittele näitä puolia itsestään seurassa, jossa samat ruokailutottumukset eivät ole huudossa. Jos joku tiedustelee, mikset syö makkaraa, on usein kaikkein helpointa sanoa ettei pidä makkarasta, oli se totta tai ei. Pahin virhe on mainita tehotuotanto. Aiheeseen päästäessä vastaus on usein "hyi älä kerro tai multa menee ruokahalu." Syyllistäjä on luotu!

Itse jätin lihan pois ruokavaliostani asteittain. Oikeastaan söin monta vuotta lihaa lähinnä kylässä, jotten tekisi itsestäni numeroa tai herättäisi huomiota valinnoillani. Tai loukkaisi ketään. Jälkeenpäin tuo ajatus tuntuu hirvittävän naurettavalta. Kuten myös se, että olen kiltisti ja kritisoimatta antautunut diskurssille, jossa vain eläinten syömättä jättäminen on tietoinen valinta, ei niiden syöminen. Nykyään kun joku kysyy (ja yleensä joku todellakin kysyy), miksen syö lihaa, tekisi mieli vastata kysymyksellä "miksi sinä syöt"?

Lähtökohtaisesti minulle ei yleensä ole suurtakaan merkitystä sillä, millaisia valintoja ihmiset tekevät elämässään, jos ne eivät vaikuta heidän oman elinpiirinsä ulkopuolelle. Esimerkiksi se, mitä sukupuolta muiden ihmisten puolisot ovat, on minulle täysin yhdentekevää. Mutta entäpä sellaiset valinnat, joilla on vaikutuksia ympäristöönsä?

Usein sanotaan, että muiden ihmisten valintoja pitäisi kunnioittaa. Entä jos nuo valinnat eivät kunnioita muita? 

Suurin osa hyvinvoinnistamme revitään muiden selkänahasta. Halpa liha ja halvat ketjuvaatteet ovat helpoimmat esimerkit siitä, miten valintamme todellisuudessa vaikuttavat muiden elämään, hyvinvointiin ja kuolemaan hyvin ratkaisevilla tavoilla. Onko tämä todella vain "oma asia"? Eikö jopa voisi ajatella, että omatunnon kolkuttelu tämän kaltaisista valinnoista on vain luonnollinen reaktio. Voisi jopa väittää, että (valinnan)vapauden kääntöpuolena on vastuu valinnoistaan.

Punavihreän kuplan ulkopuolelle astuessa on välillä tylsää leimautua siksi huumorintajuttomaksi, joka ottaa ruuankin liian tosissaan. Jopa omilta perheenjäseniltä saa välillä kuulla naljailua siitä, mitä syö ja mitä ei syö. 

Jos kuitenkin tunnustetaan se, että maapallo ei ihan oikeasti kestä länsimaista elintapaamme, onko muuta tapaa muuttaa toimintaansa kuin tunne siitä, että ehkäpä tässä käyttääkin enemmän kuin oman osansa luonnonvaroista, ja että se ei välttämättä ole ihan reilua? Entäpä jos edes yritettäisiin ymmärtää se, mikä kaikki omassa toiminnassa johtaa mihinkin. Ja syyllisyyden tunteisiinkin voitaisiin suhtautua ikävän tunteen sijaan kuin edellytyksenä sille toiminnan muutokselle, että täällä on muille ihmisille, eläimille ja tuleville sukupolvillekin vielä elinkelpoiset olosuhteet. Luonnollisesti tämä koskee monissa asioissa myös minua itseäni.

(Huom! Kasvissyönnistään huolimatta kirjoittaja syyllistyy ympäristön ja kanssaihmisten ja eläinten hyvinvoinnin tuhoamiseen muun muassa kuluttamalla maitotuotteita ja sortumalla halpaketjuostoksiin, eikä yritäkään tässä argumentoida olevansa mitenkään parempi kuin muut.)

Viimeinen sarvikuono

(Luulen, että kohta on aika vaihtaa blogin nimeä. Oliskohan joku "raivoa ja riehumista" -tyylinen osuvampi?)


Ihmislajin ahneuden tuhovoima muistutti taas itsestään tänä aamuna uutissivut avattuani. Hesarin uutisen mukaan viimeinen Vietnamin jaavansarvikuono on löydetty kuolleena. Eläimen sarvi oli sahattu pois, joten syyllinen lienee salametsästäjä. Selvempää muistutusta ihmisen aiheuttamasta kuudennesta sukupuuttoaallosta on vaikea saada.

Kuva lainattu weheartitista

Jollain kierolla tavalla on mielestäni lohdullista, että nyt tapettu sarvikuono oli todella lajinsa viimeinen, eikä vietnamin jaavansarvikuonoja ole eläintarhoissakaan. En osaa oikeasti nähdä juurikaan arvoa tai merkitystä sillä, että jotakin eläinlajia tekohengitetään väkisin häkissä tai aitauksessa. Ja uskotellaan itselle, että ehkä joskus vielä ne saadaan vapautettua luontoon. Että ei tuntuisi niin pahalta ja syylliseltä. 

Todellisuus kuitenkin on usein valitettavasti toinen. Eläintarhaan reliikeiksi jostain aidosta ja villistä teljetyt eläimet eivät kovinkaan usein pääse jatkamaan lajinsa kantaa sinne minne kuuluvat, vaan palvelevat ennemminkin ihmisten tarvetta pällistellä. Eläin on eläintarhassa harvoin itsensä tai lajitoveriensa takia. Lajin säilyttämisellä kuitenkin usein oikeutetaan eläintarhojen olemassaolo, sillä mitä jos joskus kuitenkin. Nyt - kun lajia ei ole jäljellä tarhaolosuhteissakaan - ainakin on pakko katsoa peiliin ja rehellisesti kohdata se todellisuus, että tuhosimme taas yhden lajin. Enää ei voi leikkiä, että ei tässä mitään, ehkä niitä joskus vielä elää luonnossa. Ei. Sinne meni viimeinen.

Tämäkin: weheartit

Terveiset pimeiltä ajoilta

Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat teettivät kansanedustajille kyselyn, jonka tulosten mukaan ainakin seitsemän istuvaa kansanedustajaa hyväksyisi kuolemanrangaistuksen suomalaiseen rangaistusarsenaaliin. 


Maassamme on siis 2010-luvulla ihan oikeasti valittu kansaa edustamaan useitakin henkilöitä, joiden mielestä tappaminen on hyvä tapa rangaista rikoksista. Henkilöitä, joiden mielestä lisäksi Suomen oikeuslaitos on erehtymätön (rangaistusta taitaa olla täytäntöönpanonsa jälkeen hieman vaikea perua) ja että ei olisi millään tavalla kaksinaismoralistista kieltää yksilö tappamasta ja sallia se valtiolta. Tapamme sinut, koska tapoit ja tappaminen on väärin. Millä tavalla tällainen ajattelu edes lähestyy alkeellisintakaan logiikkaa?


Hyväksyvien joukossa on neljän perussuomalaisen lisäksi kokoomuslaisia. (Toivottavasti heidän mielestään hyvä puoltavana argumentti on edes se, että tulee halvaksi listiä pahimmat rikolliset pitkien vankeusrangaistusten sijaan.) 


Mielipiteiden pahasta jälkeenjääneisyydestä kertoo se, että Wikipedian mukaan Suomessa on rauhan aikana tuomittu kuolemaan ihminen viimeksi vuonna 1825. Kuolemanrangaistuksen lisäksi ainakin abortti on noussut tänä vuonna julkiseen keskusteluun, kun Kristillisdemokraatit väänsivät aborttikirjauksia hallitusohjelmaan. Miksi mennä eteenpäin, kun voi mennä taaksepäin? Aletaanko seuraavaksi keskustella vaikkapa orjuuden mahdollisista kansantaloutta elvyttävistä vaikutuksista?

Noin syvältä pimeyden ytimestä revittyjen mielipiteiden valossa on välillä vaikea uskoa, että täällä on oppivelvollisuus ja suhteellisen toimiva peruskoulujärjestelmä. Taidanpa mennä lukemaan vaikka jotain kirjaa, kun todellisuus on taas hieman liikaa. 

Laillinen elinkeino

Helsingin Sanomat uutisoi eilen tutkimuksesta, jonka mukaan siat suomalaisilla tiloilla voivat paremmin kuin muualla Euroopassa. Suhteellisen löperösti toteutettua tutkimusta – jossa esimerkiksi sairaskarsinoihin sijoitettujen kaikkein sairaimpien eläinten olosuhteita tai hyvinvointia ei laskettu mukaan arviointiin - ovat ehtineet kritisoida sen Suomessa toteuttaneiden tutkijoiden lisäksi suomalaiset eläinyhdistykset.

Kuva:hs.fi

Uutisten sanomaa hyvinvoivista sioista tukee kuitenkin kuvitus, jossa pienet vaaleanpunaiset possut tonkivat karsinansa pohjalta löytyviä harvoja pehkuja ja katsovat kameraan uteliaina. Sikojen lisäksi myös broilereista käytetään usein mediassa kuvia, joissa eläimet eivät ole vielä täysikasvuisen kokoisia. Karsinoihin ja aitauksiin ei tule lisää tilaa eläinten kasvaessa, ja silmiinpistävän ankeaa ahtautta on vaikea häivyttää kuvista.

Kuva: Oikeutta Eläimille

Isokokoisia sikoja näkeekin lähinnä hieman toisenlaisen materiaalin yhteydessä. Karsinoista pullistelevat täysikokoisiksi turvonneet eläimet enää näytäkään yhtä terveiltä ja reippailta 0,65 neliömetrin elintilallaan kuin pikkupossut, ja niistä saa masentavia uutiskuvia. Lisäksi turhan realististen kuvien julkaisemisesta saattaa joutua vankilaan. Tämä kohtalo uhkaa sikatiloja syksyllä 2009 salaa videoinutta Oikeutta Eläimille –yhdistyksen Karry Hedbergiä, jota syytetään sikatilallisten kunnianloukkauksesta. Tilojen kunniaa loukkaa ilmeisesti se, että niiden arjesta kertoo rehellisesti. Kuvien totuudenmukaisuutta ei pian alkavan oikeudenkäynnin syytteissä kyseenalaisteta.

Edellinen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ehti sikakohujen aikana älähtää monesti, miten tehosikalat ovat laillinen elinkeino, ja ettei kuvissa näy mitään laitonta. Tämä on ihan totta ja ehkäpä koko keskustelun tärkein huomio. On laillista, että sialla on vain 0,65 neliömetriä tilaa koko elämänsä aikana (luomusialla ruhtinaalliset 1,2 metriä, mikä ei sian pinta-alan huomioonottaen kuulosta kovin "luomulta"). On täysin laillista, että emakko makaa puolet elämästään kyljellään kääntymisen estävän telineen alla. On ihan laillista repiä muutaman päivän vanhalta possulta kivekset irti pihdeillä käyttämättä puudutusainetta. Netistä löytyvissä ohjeissa kehotetaan tunkemaan porsaan pää kainaloon, mikäli sen tuskankiljahdukset häiritsevät toimenpiteen aikana (sekä turhat ulos pursuavat suolet takaisin sinne, mistä tulivatkin). Sen sijaan monelle muulle kipua tuntevalle eläimelle, kuten vaikkapa suunnilleen yhtä älykkäälle koiralle, ei saa tehdä näin. Se ei todellakaan ole laillista.

Tästä on helppo huomata, miten huono mittari laki oikeastaan onkaan sille, onko jokin oikein tai väärin. Monet uutisia seuranneet ihmiset ovat olleet tämän laillisen elinkeinon arjen paljastuttua järkyttyneitä, mikä on oikeastaan melko tavallista. Historiassa on useita kipukohtia, joissa on huomattu, miten laki ja ihmisten käsitys oikeudenmukaisuudesta eivät kohtaa. Esimerkiksi vielä 1950-luvulla monissa amerikkalaisissa kaupungeissa oli laillista harjoittaa rotuerottelua vaikkapa busseissa.

Muutos ei usein synny vain ylhäältä päin tulleella lakimuutoksella, vaan oikeudenmukauisuudesta joudutaan kamppailemaan. Rosa Parksin kansalaistottelemattomuuden ja siitä seuranneen oikeudenkäynnin ansiosta yllämainittu rotuerottelu busseissa päättyi. Kollektiivisen moraalin muuttuessa jähmeä laki ei koskaan ole edelläkävijä, vaan laahaa perässä.

Anttilan seuraaja, ministeri Jari Koskinen ei ole vielä osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa eläinten hyvinvointia kohtaan. Onkin sangen helppo arvella, ettei muutos tule tälläkään kertaa lähtemään lainsäädäntötasolta. Sen sijaan se saattaa lähteä vaikkapa siitä, mitä ihmiset ostoskärryihinsä laittavat.