Näkymätön kylä

Sain pari päivää sitten luettua Anna Kontulan Näkymättömän kylän. Aloitin sen syyskuussa Helsingissä, ja luin sitä aina ratikassa matkalla töihin. Aika usein siellä tuli itkettyäkin. Kamala ja raadollinen kirja siis, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ja ihan mielettömän taitava sekoitus maahanmuuttofaktaa ja parakkikylän rankkaa arkea.


Olkiluoto kolmosen työmaalla tuntuu mättävän ihan kaikki, mutta silti pahinta oli lukea siitä ihan mielettömästä ikävästä, joka rakentajilla oli. Heillä on kotimaissaan perheitä, joita he näkevät viikon vuodessa. En ymmärrä, miten kukaan voi kestää sellaista.


Kirjoitin kirjasta arvion Pakolaiseen, joten sieltä voi lukea, jos on tarkemmin kiinnostunut siitä, mitä mieltä olin. Olen laiska, enkä jaksa kerrata mielipiteitäni.


Muitakin maahanmuuttoaiheisia pamfletteja on ilmestynyt syksyllä, mutten ole vielä ehtinyt lukea niitä. Ainakin Jussi Förbomin Hallan Vaaraan tutustumista odotan.

Kuva varastettu Into
Kustannuksen sivuilta

Hetki, jona kolahti.

Käytiin katsomassa Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla White Stripes -leffa nimeltään Under the great white northern lights. Tykkäsin. Dokkarissa coveroitiin tämä, ja se oli jotenkin täysin pysähdyttävää. Ihan mieletön tunne on se, kun jostain kappaleesta kuulee version, joka hetkessä kääntää ympäri käsityksen jostain aiemmin ihansama-biisistä. En ollut tajunnut, että sen voi tehdä näinkin. Vau.

Menee mun kaikkien aikojen coverisuosikkien listalla aika korkealle. Ei tosin ihan yllä Nirvanan Man who sold the world -versioinnin tasolle, mutta yltääkö nyt mikään.

Syksyy, yhyy.

Mulla on tosi bipolaari suhtautuminen syksyyn. Yleensä sanon, että vihaan syksyä, mutta onhan siinä kivaakin. Saa käyttää villasukkia. Ja lapasia. Teen juominenkin on sitä kivempaa, mitä enemmän teen ja ulkoilman lämpötilat eroavat toisistaan.


Toisaalta vihaan pimeyttä, ja varsinkin ajatusta siitä, että koko ajan on pimeämpää. Myös palelemista vihaan raivokkaasti. Palelen paljon, ja ärsyttää kun miettii, että tästä johonkin huhtikuuhun tulee hytisyttämään ihan jatkuvasti. Koko ajan myös väsyttää mielettömästi. Ja on nälkä. Voisin vain nukkua ja syödä koko syksyn. 


Saako mennä talviunille? Tekeeköhän Gradu itsensä sillä välin?

Tästä lähtee.

Blogi nimittäin. Olen pitkään jo miettinyt blogin kirjoittamista, mutta aina päätynyt siihen, ettei minulla ole oikein mitään erikoista sanottavaa. Päätin, etten anna sen enää häiritä. Tässä siis ihan perusblogi ihan perusjuttuineen.